Ensimmäinen käärmebongaus ja karmiva trooppinen sairaus...

Viikko on vierähtänyt taas niin hurjaa vauhtia, etten voi uskoa. Vaikka päivissä on tietty järjestys ja rytmi, niin koko ajan tapahtuu eikä yksikään päivä kuitenkaan ole samanlainen kuin edellinen. Ja nyt kuulkaa jymyuutinen: herään täällä klo 6 aamulla. Kyllä. Ihan itse, ilman kelloa. Uskomatonta, mutta totta ! Huoneeseeni vetäydyn kokonaan yleensä viimeistään illallisen jälkeen n. klo 19.30-20, sitten luen, surffailen netissä etc. Nukkumaan käyn siinä 23:n tietämissä. Syön pääosin kasvisruokaa. Juon teetä enkä kahvia. En juo viiniä enkä olutta (vk-loppuisin vapaalla ehkä oluen ruuan kanssa). Ja käyn kävelyllä päivittäin. Sekä kirmailen kaikki ulkoiluhetket (ja välillä tarpeen vaatiessa sisälläkin) poikien kanssa. Olen kuulkaa niin maratonkunnossa kun täältä tulen takaisin J Tosin, luulen kyllä, että maailmankaikkeus tasoittaa tämänkin tilanteen jossain vaiheessa..  Joten enköhän sitten paluun jälkeen kisko vähintään pari viikkoa joulukinkkua, lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa, imellettyä perunalaatikkoa, joulutorttuja, punaviiniä, kahvia (eikun laitetaan suoraan irish-kohvia) etc., nukun puoliinpäiviin, katson telkkarista pelkästään tositv:tä ja Ostoskanavaa, luen ainoastaan Seiskaa ja Harlekiini –sarjan kirjoja ja ainoa liikunta jota harrastan, on käden ojennus konvehtirasiaan/viinilasiin ja takaisin. Jep jep.

Ensimmäinen käärmebongaus
Päivisin on nyt sadellut – välillä reippaasti ja välillä tihuttaen. Ollaan kuulemma ”siirtymävaiheessa”, kohta alkaa sitten kuivempi kausi. Keskiviikkona paistoi aurinko kauniisti ja suuntasimme poikien kanssa pitkälle, yli tunnin, kävelylle. Bongasin ensin alkumatkasta tosi kauniin kirkkaan vaaleanvihreän pikkuliskon, joka oli ihan ympäröivän kasvillisuuden värinen. Ainoastaan päässä ja leuassa oli kirkasta punaista. Siedätykseni on jo edennyt sille asteelle, etten säpsähtänyt yhtään.

Tulin alkumatkasta kyselleeksi yhdeltä henkilökunnan edustajalta, onko täällä paljon käärmeitä ja ovatko kovin myrkyllisiä ? On kuulemma käärmeitäkin, mutta ei tarvitse olla huolissaan. Osa ihan vaarattomia ja luonnossa muut eläimet pitävät huolen, että kanta karsiutuu. Kun olimme noin puolivälissä kävelylenkkiä, koputti yksi pojista minua kylkeen ja näytti eteenpäin tielle. Siinä parin metrin päässä makasi puoliksi vaalea, puoliksi vihreä n. 40 cm pitkä kapea käärme. No totta kai kiljaisin, hyppäsin taaksepäin ja steppasin hetken paikallani kuin mikäkin Fred Astaire. No, käärmehän oli kuollut eikä kuulemma ollut edes kovin myrkyllinen…miten hyvänsä tuo ”kovin myrkyllinen” sitten määritelläänkään. Mutta kuten varmasti arvaatte, huomattuaan reaktioni tämähän oli osalle pojista kuin syömään olisi käskenyt… Aina kun jossain tienvarren heinikossa rapsahti, kääntyi 3 innokasta päätä minua kohti ja erittäin lahjakkaalla elekielellä näytettiin, että kyllä, varmasti siellä nyt käärme vaanii. Kun jäin katselemaan ja ihmettelemään tien varressa olevaa kovettunutta hiekkakasaa, jossa oli omituisia reikiä, tultiin minulle välittömästi elekielellä ja sanalla ”snake” vakuuttamaan ja nyökyttelemään, että käärmeitä on sielläkin. Loppumatkasta näytettiin aina välillä tiellä olevia risuja, palmunlehtiä tms. ja oltiin silmät kirkkaina tosi varoittavan oloisia…käärme on tuossakin. Ja mitä enemmän vannotin, että varmasti nyt vedätätte, niin sitä vilpittömämmin porukalla  nyökkäiltiin, että vakavissaan ollaan. Sitten taas pingottiin edelle, supistiin keskenään jotain ja vilkuiltiin hymyillen minua. Pojat on poikia J

Kuinka saada aikaan mittaamatonta iloa ja hypnotisoida 10 ihmistä melkein tunniksi  yhden pariston avulla ?
Löysimme poikien opettajan kanssa viime viikolla luokkahuoneen kaapista ihan avaamattomia pelejä/leluja. Yksi leluista oli nimeltään ”Jumping Dolphins”. Aloimme kasata lelua (se oli välillä haasteellista, kun yli 10 innokasta käsiparia yritti ”auttaa”). Pian kuitenkin huomasimme, että lelu vaati toimiakseen pariston ja juuri sellaista paristoa ei koko talosta tuntunut löytyvän. Kun olin viikonlopun vietossa ja käymässä kaupassa, näin ihan sattumalta hyllyssä paristoja ja ostin niitä paketin. Muistin asian tiistaina ja lelu kaivettiin uudelleen esille. Me tuskin opettajattaren kanssa olisimme sitä ihan nopeasti kasaan saaneet, mutta yksi pojista pähkäili lähemmin mukana ja yht’äkkiä viittoi innoissaan, että hän tietää nyt, miten eri osat tulevat. Ja kasasi pelin hetkessä. Pelissä on siis alaspäin laskeva rata, jota kaksi pientä muovista delfiiniä liukuu. Delfiinien kyljissä on magneetit ja nyt tulee se paras kohta: kun tulevat radat päähän, nostavat pienessä pahviseinämässä olevat kaksi vipua delfiinit ylös ja hyppäävät sitten voltilla tuon radan alkuun ja lähtevät laskemaan. Voi taivas varjele sitä vilpitöntä riemun määrää kun peli lähti toimimaan ! Ja tosiaan, kymmenkunta pikkuihmistä seurasi lähes hypnotisoituina delfiinien liikkeitä melkein tunnin ajan. Olisivat varmaan seuranneet kauemminkin, mutta sitten tuli jo välipalan aika. Toki välillä piti vähän rajoittaa, kun innokkaat pikku kädet meinasivat antaa vähän liikaa delfiineille lisävauhtia tuon laskun aikana ja koko hökötys oli hajota. Ja totta kai yksi pojista onnistui pariin kertaan anastamaan toisen delfiineistä ja pikkasen nakertamaan sitä. Seuraavana päivänäkin toki innokkaasti elekielellä näytettiin, mikä lelu haluttiin kaapista.

Huono vitsi ja normaaliakin hervottomampi naurukohtaus
Lotus Hill:in pihassa majailee 3 koiraa, joista erityisesti yksi (jota kutsun nimellä ”pieni harmaa koirakaveri”) on alusta asti seurannut minua joka ikiselle kävelylenkilleni ja aina kun tulen jostain ovesta ulos, ilmestyy välittömästi vierelle.  Kirjoitan noista koirajutuista vähän tarkemmin seuraavissa blogeissani. Ja taustatietona vielä, täällähän lehmät kuljeskelevat vapaina tai esim. tänne pihaan joku naapureista tuo omia lehmiään (paikallisella kielellä ”haraka”), osa maata möllöttelee tuossa ilman mitään narua, osa on pikkuruisessa lieassa kiinni jossain pensaassa. Rouskivat siinä tuota nurmikkoa, joten Stigaa ei tarvita eikä ruohonleikkuuvuoroista tarvitse kinata.

Eräänä loppuiltapäivänä olin poikien kanssa ulkona ja satuin seisomaan aidan vieressä, kun kuulin pienen harmaan koirakaverin haukahtavan muutaman kerran tosi kipakasti. Kun käännyin katsomaan, huomasin että koira makasi maassa ja viereen oli tullut valtavan iso sonni, joka väänsi isoa sontakasaa ihan koiran viereen. Minulle tuli tilanteesta välittömästi mieleen yksi maailman huonoimmista vitseistä (joka luonnollisesti naurattaa itseäni ihan aina): ”Mitä muurahainen sanoi jäätyä lehmänläjän alle ? Voi p***a ja suoraan silmään !” Aloin nauraa siinä yksinäni aidan vieressä ja kun yritin olla nauramatta, niin tietenkin sittenhän vasta hervottamasti alkoikin naurattaa. Ja muutama pojista huomasi tilanteen ja alkoivat nauraa minun nauruani.  Yksi englantia jonkin verran osaavista henkilökunnan ihmisistä tuli nauraen kysymään, mikä nyt on noin hauskaa. No mitä siihen nyt sitten vastaamaan ??!! En ainakaan voi alkaa yrittää kääntää tuota vitsiä (eikä taida edes oikein hyvin kääntyä), on senverran hölmö. Päädyin selittämään jotain hassun näköisestä ”miharakasta” (=sonni, härkä) ja pakenin sisälle vessaan nauramaan. Jep jep. Joskus olisi ehkä kiva osata käyttäytyä vähän aikuisemmin…

Karmiva trooppinen sairaus

Huomasin yhtenä iltana suihkussa, että kainalossani oli iso mustelma. Kun aloin katsoa sitä tarkemmin, huomasin, että se ei ollutkaan mustelma, vaan tummanvihreä iso läntti. Samanlaista vihreää oli kyljessä. Ja apua, toisessakin kainalossa ja kyljessä. Koska olen harkitseva, rauhallinen ja analyyttinen ihminen, olin jo luonnollisesti kietomassa pyyhettä ympärille ja ryntäämässä koneelle googlaamaan sanat ”trooppinen sairaus vihreä kainalo”. Just ennen kuin kerkisin kylppäristä ulos, alkoi yht’äkkiä raksuttaa…. Hetkinen ! Minulla oli tänään ensimmäistä kertaa päällä yksi täältä ostettu tummanvihreä paita. Olin varmasti hikoillut päivän aikana. Ja poikien kanssa heittelimme palloa pienessä vesitihkussa. Huh mikä helpotus ! Paita pirulainen päästää väriä ! Minulla ei siis olekaan karmivaa trooppista sairautta, joka alkaa…hmm…kainaloiden homehtumisella. J

Tänään perjantaina yksi pojista tuli vihkoineen ja näytti siihen piirtämäänsä kuvaa. Kuvassa oli leveästi, korvasta korvaan hymyilevä tyttö, jolla oli oikein kukkahame päällä. Ja sarvet päässä. Pikku taiteilijanalku oli tehnyt minusta muotokuvan. Ihanin yksityiskohta olivat ehdottomasti nuo sarvet (= täällä käyttämäni saparot). Olin tosi otettu – taas kerran, ihania pikkuihmisiä ♥ !

Tänä viikonloppuna en nyt poikkeuksellisesti olekaan vielä lähtenyt viikonlopunviettoon pe-iltana. Lähden vasta huomenna lauantaina ja Hikkaduwan sijaan suuntaankin vähän muualle maahan seikkailemaan. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, luvassa on mm. kierros kansallispuistossa, temppeleitä (joissa yhdessä on Buddhan hammas) sekä norsujen orpokoti. Takaisin työhön ja touhuun palaan ma-iltana, mikäli joku tiikeri ei nyt sitten haukkaa tuolla safarikierroksella tai orvot norsunpoikaset vie sydäntä ja saa jumittumaan sinne. Tästä, toivottavasti ikimuistoisesta, seikkailusta sitten lisää jatkossa.

Pitäkää huolta ja rentouttavaa viikonloppua !