Nirvana ayurvedasta ja rehellinen hedelmäkauppias

Vietin lauantain ja sunnuntain vapaapäiviä Hikkaduwan lähistöllä. Lauantaina kiertelin "kaupungin" keskustassa ympäriinsä ja tein tarpeellisia pikkuhankintoja, mm. uutta hyttysmyrkkyä, salvaa hyttysenpistoihin sekä johdon, jolla nyt saan siirrettyä kännykästä kuvia koneelle. Menin pikkuruiseen liikkeeseen, jossa oli 3 kohteliasta nuorta herraa. Kysyin, puhuuko kukaan englantia? Kaikki pudistivat päätään. Kaivoin kännykän esille, näytin sitä ja selitin "cable, phone, computer". Herrat keskustelivat keskenään hetken ja kaivoivat tiskin uumenista pussin, josta löytyi juuri haluamani johto. Valtava investointi, maksoi alle 2 euroa.

Tietoliikenneyhteydet täältä tuntuvat toimivan tosi hyvin (paremmin kuin monessa paikkaa Suomessa!). Minulla on kannettavassa mokkula, johon on ladattu prepaidina aikaa. Samoin alusta alkaen on ollut käytössä paikallinen puhelinnumero. Siihen on Suomestakin edullista soittaa, kun laittaa etuliitteet 99533(menee kait jonkun tietyn satelliitin kautta), niin maksaa vain 16 senttiä /minuutti. Välillä linja saattaa olla tosi huono, mutta kun vain kokeilee uudelleen, niin toimii yleensä jo ihan hyvin.

Kun perjantaina olin menossa viikonlopun viettoon, pysähdyin hedelmäkojulle ostamaan aamiaiseksi ja iltapalaksi tuoreita hedelmiä - ananasta, mangoa, papaijaa etc. Ovat aivan taivaallisen maukkaita ja tosi, tosi halpoja. Kun olin valinnut suurimman osan, näin takarivissä vielä pieniä appelsiinejä. Kun pyysin niitä myyjältä, hän vastasi "Madam, oranges no good today. I don't sell you. If sell you bad oranges you angry and don't come next time." Selvä juttu ja ihan totta muuten ! Loistavaa kanta-asiakkuuden luomista, "noi on muuten huonoja tänään, en myy, ettet tule vihaiseksi ja mene muualle seuraavalla kerralla".

Sunnuntaina istuskelin rannalla pitkään kirjan kanssa. Ilma oli ihanan lämmin, pilviä käytännössä koko päivän. Merivesi n. 29 asteista. Rannalla oli lähinnä paikallisia, bongasin ehkä parikymmentä turistia. Olin kyllä laittanut aamulla aurinkorasvaa, mutta pilvistä ja sopivasta lämmöstä johtuen unohdin sitten lisätä sitä päivällä tarpeeksi. Joten kun aamulla saavuin tänne Lotus Hill:iin, minulle todettiin ystävällisesti: "Oh, your face red colour now!" Pitää paikkansa...
Juttelin jonkin aikaa myös paikallisen sukellusfirman (tai yhden niistä, täältä löytyy useita) opettajan kanssa ja kyselin ihan mielenkiinnosta intro-sukelluksen hintaa (siis sellaisen, jossa mennään ihan oikeilla varusteilla, mutta opettaja pitää kädestä tms.). Hän kertoi eri vaihtoehdoista. Kun kysyin haittaako sää (silloin tihutteli vähän vettä ja tuuli aika voimakkaasti - itse tarkoitin tuota tuulta...) vastasi opettaja minulle hymyillen: "No jos nyt ollaan sukeltamaan menossa, niin eikö se ole aika sama missä vaiheessa kastutaan ?" Touche ! :)

Sunnuntai-iltapäivän päätteeksi menin kokeilemaan ayurveda-hierontaa. Täällä on ayurveda -klinikoita ja hoitoloita vaikka millä mitalla, valitsin ihan summamutikassa yhden tuosta rantakadulta. Otin kasvo-pää- ja kokovartalohieronnan. Aivan mielettömän fantastisen rentouttava juttu. Hieroja-daami oli todella taitava - osasi heti alkuun hakea juuri sopivan voimakkuuden, joka tuntui riittävästi, mutta ei sattunut liikaa. Aloin leijua jo tuon päähieronnan aikana ja melkein 1,5 tuntia kestäneen session jälkeen olin niin rento, että vajosin hoitopöydältä alas kuin ylikypsä spagetti. Ainoa hetki, jolloin oli vähän ei-miellyttävää oli jalkapohjien käsittely (kuten yleensä). Joko akupisteitä painettaessa kipunat lentelevät kivusta tai sitten saan spontaanin, hillittömän hihitysreaktion, koska kutian niin armottomasti. Koko helahoito öljyineen ja hierontoineen maksoi n. 16 euroa. Vaikka olen täällä tosi pienellä budjetilla liikkeellä, niin tuohon satsaan ilman muuta jatkossakin. Leijuin jalat 10 cm irti ilmasta tuk-tukiin ja suuntasin kämpille. Nukahdin klo 19 hyvin syvään uneen. Vähän ennen puolta yötä heräsin juttelemaan miehen kanssa puhelimessa hetkeksi ja sitten jatkoin unia klo 06.30 asti aamulla. Ja heräsin pirteänä kuin peipponen. Ihana kokemus.

Aamuvarhaisella köröttelin tuk-tukilla takaisin Lotus Hill:iin. Pojat tervehtivät jälleen tosi iloisesti ja yksi heistä huudahti:"Hello Kristiina ! Good boy !" Eli esimerkin voimaa, kehun usein täällä toistelemalla tuota "good boy" -fraasia, joten mieleen on näemmä jo jäänyt :) Uusi viikko saa alkaa !

Minun Sri Lankani

Ihanan mahtipontinen otsikko, eikö ? Välittömästi assosiaatio Blixenin "Minun Afrikkaani", vai mitä ? Ei ole kielletty suuria ajattelemasta :) Olin ajatellut kirjoittaa jonkinlaista päiväkirjaa tältä matkaltani, jotta voisi sitten toivottavasti tulevaisuudessakin muistella ja herkistellä. Sain kuitenkin useammankin pyynnön blogista, joten täältä pesee ja linkoaa! Olen tosin jo aiemminkin saanut fb-päivitysten pohjalta muutamia ystävällis(?)mielisiä ehdotuksia joko kokeilla stand-up -komiikkaa tai sitten blogia ihan arjen kommelluksistani. Ujon ja hiljaisen luonteeni vuoksi blogi sopinee paremmin...

Vähän taustaa

olen pitkään haaveillut vähän pidemmästä irtiotosta ja siitä, että tekisin hetkisen jotain tyystin muuta, kuin mitä pääosin olen työurallani tehnyt eli lähinnä myyntityötä ja organisointia eri muodoissaan. Siirryn, jos luoja suo, marraskuun alussa ikäni puolesta uudelle "vuosikymmenelle", joten joku tulkinnee tämän ikäkriisiksi. En puhuisi niinkään kriisistä, mutta toden sanoen viime vuosina elämän eteeni heittämät haasteet (sairaudet ja kuolemantapaukset lähipiirissä) eivät ole vieneet positiivisuuttani, mutta ovat muokanneet minua, välillä kovallakin kädellä. Ja hyvä niin. Ennen kaikkea on kirkastunut se, että elämässä kannattaa toteuttaa haaveita ja toiveita aina kun se suinkin on mahdollista. "Sitten kun" ja "mutta kun" -elämää voi toki elää ja kaikkea lykätä ja perustella vielä todella hyvin itselleen sekä muille. Mutta kyllä niihin hetkiinkin kannattaa tarttua kiinni, elää ihan täysillä jokainen päivä. Ja välillä on hyvä ottaa vauhtia ja hypätä ihan tuiki tuntemattomaan.

Olen vuosia seurannut Positiivareiden sivuilta Pentti-Oskari Kankaan päiväkirjaa Sri Lankasta - ja ollut suunnattoman vaikuttunut työstä, jota hän vaimonsa, muun perheensä sekä perustamansa kummijoukon kanssa on täällä tehnyt vuosikausia. Ruohonjuuritason työtä, nopeaa ja suoraa toimintaa, joka kuitenkin aidosti ja oikeasti muuttaa ihmisten elämää, elinolosuhteita ja kohtaloita. Käykää ihmeessä tutustumassa: www.positiivarit.fi/lotushill. Ja nähtyäni vasta vaivaiset pari viikkoa olosuhteita ja elämää täällä sekä kuultuani paikallisten kommentteja, voin sydämeni pohjasta ja vailla minkäänlaista mielistelyä sanoa, että ihailuni kasvaa päivä päivältä.

Elämässäni tuli nyt sopiva hetki ja suureksi ilokseni pääsin tänne Sri Lankaan vapaaehtoiseksi. On vuosien varrella ollut erilaisissa työtehtävissä ja sitä kautta saanut hyvin monipuolista, myös kansainvälistä, kokemusta. Maalaisjärkeeni kuulemma luotetaan kovasti. Teen parhaani, etten tuota pettymystä :) Nyt jo voin sanoa, että katseltuani hetken aikaa paikallisten toimintatapoja täällä voin todeta, ettei vuosien kokemuksestani Venäjän markkinoilta (sekä sikäläisestä toimintakulttuurista) ainakaan haittaa ole. Välillä tulee mieleen, että pitäisiköhän suomalainen maalaisjärki brändätä ja paketoida...saattaisi olla uusi Nokia.

Työskentelen Lotus Hill -nimisessä paikassa. Sen historiaan ym. voitte tutustua tuolla Positiivareiden sivuilla. Mielettömän upealla paikalla, korkealla kukkulalla, teeviljelmien ja paratiisimaisen luonnon keskellä. Päätehtäväni täällä on liikuttaa, leikittää ja aktivoida hoitokodin asukkaita, 14 poikaa joiden ikähaitari on 4-15 v. Samoin sitten myös auttaa eri jutuissa, mitä nyt tuleekin, aika näyttää. Ja ennen kaikkea kannustaa poikia. Vammaisuuteen ja poikkeavuuteen suhtautuminen täällä on vuosikymmeniä Suomesta jäljessä. Ja eihän Suomikaan mitenkään ennakkoluuloista ole vapaa. Täällä asiaan liittyy vielä valitettavan vahvasti taikausko - vammaisen lapsen syntymän saatetaan ajatella johtuvan kirouksesta ja siksi siihen liittyy paljon häpeää. Siitä johtuen monilla lapsista voi olla taustallaan erittäinkin vaikeita olosuhteita ja kohtaloita. En aio kirjoittaa niistä, vaan kuvata sitä, mitä päivittäin teemme, millaisiin juttuihin voi törmätä, miten kommunikaatio sujuu jne. Lisäksi kerron sitten muista "seikkailuistani", kokemuksistani ja fiiliksistäni täällä Sri Lankassa - toivottavasti kiinnostaa !

Ensifiiliksiä

Saavuin pääkaupunki Colomboon aamuyöllä n. klo 05 paikallista aikaa, takanani vaihtoineen yli 20 tuntia  matkustamista (reitti: Helsinki-Frankfurt-Colombo). Olin ihan pökerryksissä, koska en koneessa saanut juurikaan nukuttua. Ystävällinen kontaktihenkilö oli kentällä vastassa ja suuntasimme kohti Hikkaduwaa, rantakaupunkia, jonka lähistöllä lepäsin pari ensimmäistä päivää ennen siirtymistä Lotus Hill:iin. Vaikka olen matkustanut useita kertoja maissa, joissa on vasemmanpuoleinen liikenne, niin taivas varjele miten kaoottista tuo voikaan olla. Varsinkin, kun täällä ei ole mitään moottoriteitä, "high-way":ta tai vastaavia. Ainoastaan päällystettyjä kuoppaisia pikkuteitä tai sitten vielä pienempiä hiekkateitä, joissa kuopat vain ovat vielä suurempia. Moottoriliikenteen (tuk-tukien, mopojen, pikkubussien ja autojen) välissä sitten pyörii ihmisiä, koiria, lehmiä, vasikoita ym. En ole ihan arimmasta päästä, mutta pakko on myöntää, kuten jo yhdessä fb-päivityksessäni totesin, että ensimmäisten päivien aikana olin ihan varma, että takahampaista lähtee paikat, kun purin hampaita yhteen, etten kiljuisi. Mutta kyllä se liikenne täällä vain kuitenkin joltisestikin sujuu. Olen monta kertaa ollut mm. ihan varma, että suoraan kaistalla olevalle koiraparalle tulee nyt kyllä noutaja (eikä kultainen sellainen), kun tuosta väistää tien pientareelle ja suoraan tuk-tukin tai auton eteen. Mutta toisin kuin minä, niin ne koirathan tajuavat vasemmanpuoleisen liikenteen, eivätkä lähde toikkaroimaan ollenkaan sille puolelle, mille oletan niiden väistävän ! Kun vietin viikonlopun vapaapäiviä Hikkaduwassa, muistin kyllä sujuvasti aina katua ylittäessäni katsoa molempiin suuntiin, kun oikein itselleni jankutin, että liikenne tulee nyt ihan väärin päin. Mutta sitten lähden väistämään kadun varteen pysäköityä kuorma-autoa, katsoin sujuvasti ettei vastaan tule ketään, astuin kadulle ja sain takaani jokseenkin iloisen tööttäysryöpyn. Hypähdin kuin sähköjänis eteenpäin ja sivulle...ja pakko tunnustaa, että taisi suomalaiskansallinen "eiku perkele!" karata huulilta... Oli kai se edessäni oleva vastaantuleva kaista tyhjä, koska liikenne sillä kaistalla tuli vastakkaisesta suunnasta selkäni takaa !

Luonnon puolesta saari on paratiisi. En ikinä elämässäni ole nähnyt niin syviä vihreän sävyjä kuin täällä. Täällä on osin vielä sadekausi, mutta sateet ovat ajoittuneet lähinnä yöaikaan. Samoin aamupäivät ovat yleensä aurinkoisia, sitten tulee puolipilvistä ja jossain vaiheessa päivää sitten ukkosen säestämä rankka sadekuuro. Se kuitenkin laantuu taas illaksi. Ilman kosteus on jotain ihan käsittämätöntä. Ihmiselle, jonka hiukset kosteassa vääntyvät ja kääntyvät mitä omituisimmille pyörteille ja "sarville", jokainen päivä täällä on "bad hair -day". Annoin itse periksi suoristusraudan kanssa leikkimisen kahden päivän jälkeen ja hankin 4 iloisen punaista hiuslenkkiä. Hiihtelen täällä siis päässäni joko tyylikkäät peppipitkätossu -tyyliset saparot tai pikkumyy -tyylinen töyhtö päälaella. Saparoita on kehuttu näteiksi :) Heti ensimmäisenä vapaapäivänä investoin huikeat 20 euroa Hikkaduwassa ja ostin useita paikallisia puuvillaisia batiikkipaitoja ja mekkoja. Ovat ihanan väljiä ja viileitä.

Sri Lankaa kutsutaan hymyjen saareksi. En ihmettele yhtään, mistä nimitys tulee. Ihmiset todella hymyilevät sinulle spontaanisti aivan koko ajan ja suhtautuminen on äärimmäisen ystävällistä ja avointa. Tulette varmasti kuulemaan käytännön kokemuksia tästä jatkossa. Englantia puhutaan ihanalla "intialaisella tyylillä" - tiedättehän kun laitetaan d:tä vähän joka väliin. Itselläni on selvästi alkuun sama ongelma, kuin aiemmin ainakin kaukoidässä matkustaessani: yritän puhua ihan liian "hienoa" englantia, liian nopeasti ja liian monisanaisesti. Kun huomaan hidastaa ja puhua mahdollisimman yksinkertaisesti, niin tulen paljon paremmin ymmärretyksi. Itse kieli, sinhala, kuulostaa lopulta monine vokaaleineen aika paljon suomelta ja lausuminen on periaatteessa helppoa, kunhan nyt ensin kuulee sanan oikein. Mutta oikein mistään muusta kielestä ei kyllä sanastoon saa tukea, joten opeteltavaa riittää. Olen nyt parin viikon aikana saanut koottua tuollaisen n. 30 sanan sanavaraston, jolla tulen jo ihan kivasti poikien kanssa toimeen. Nimet ovat tosi hankalia ja ensimmäinen viikko menikin siinä, että koitin painaa kaikkien poikien nimet mieleeni. Nyt jo osaan ne, ja jos puhuttelen väärällä nimellä, ovat tosi tarkkoja ja korjaavat kyllä heti :)

Olen aina pitänyt erittäin mausteisesta ruuasta, mutta täkäläinen ruoka on kyllä luku sinänsä. Aivan mielettömän tulista ! Mutta ah, niin hyvää ! Minua kyllä varoiteltiin ennakkoon, mutta uskonko koskaan ennakkovaroittelua (vähän sama kuin lukisi ennakkoon käyttöohjeita, haloo ?!)... Iskin heti ensi ruokailulla suuhuni reilun haarukallisen currya, jossa chiliä ei ollut säästelty. Suu meni tunnottomaksi, silmistä tuli vettä, nenä alkoi vuotaa valtoimenaan ja varmasti poskionteloistakin räjähti kaikki mahdollinen kuona saman tien pois. Luulen että myös korvista lähtivät vaikut.  Onneksi vieressä ei juuri silloin sattunut seisomaan ketään. Kun hetken päästä eräs henkilökunnan daami tuli paikalle, selitin monisanaisesti siinä niiskuttaessani jotain flunssassa...jep jep. Mutta ruokaan kun tottuu ja opettelee tainnuttamaan kastikkeen tulisuuden riisillä, niin hyvä tulee. Ruoka täällä Lotus Hillissä on pääosin kasvisruokaa (riisiä, erilaisia curryja sekä vihanneksia) ja ainakin itselläni on tosi kevyt ja hyvä olo. Lisäksi on kyllä niin päin, että pojat ovat kyllä liikuttaneet tätä valkoista (hetkittäin pinkkiä) pyöreää tätiä niin huolella, että kuntokin tuntuu kohenevan. En enää edes helteessä hengästy noustessani jyrkkää Lotus Hill:in mäkeä.

Nyt tässä maistiaisiksi muutamia hauskoja hetkiä ensimmäisiltä viikoilta:
minulla on Suomessakin tapana, kun pidän jostain tai asiat menevät haluamallani tavalla, nostaa peukalo pystyyn ja joskus sanoa "nice". Ilmeisesti viljelin tätä tapaa niin ahkerasti jo ensimmäisenä päivänäni Lotus Hillissä, että kiinnitti huomion. Yksi pojista, todellinen showmies (joka muuten osaa hämmentävän suuren määrän englanin sanoja), opetti minua toisena päivänä lausumaan nimeään oikein. Kun toisella kerralla osasin ääntää tarpeeksi hyvin, hän nosti peukalonsa pystyy, räväytti leveän hymyn ja sanoi "nice !". Samainen nuoriherra poimi ulkoilulenkillä ollessamme maasta tyhjän shampoo-pullon. Kun kerkesin kohdalle, painoi hän sen korvalleen ja sanoi "hello, hello ? Phone !" Arvatkaa kuka repesi nauramaan ja siinä sivussa muut ympärillä. Lisäsin vielä, että "Nokia Phone", jonka jälkeen loppulenkin ajan kuului jatkuvasti "hello hello nokia phone!".

Yritän myös kannustaa poikia parhaani mukaan - olen opetellut sanomaan "hyvä", "hienoa", "kaunis" jne. ja kun joku jottu onnistuu, toistelen sitten noita sanoja ja englanniksi perään. Meillä oli keskiviikkona vierailulla paikallinen hyväntekeväisyysyhdistys sekä paikallisen koulun oppilaita. Olivat mm. tuoneet mukaan ihan hillittömät discovälineet (kaiuttimet, dj-pöydän, koko helahoidon) ja tanssimme porukalla keskellä päivää aivan hillittömästi paikallista poppia varmaankin 4 tuntia. Olen muuten ihan varma, että parempaa fiilistä ei löydy mistään tämän saaren discosta. Jossain välissä kerkisin ottaa pari minuuttia videokuvaa kännykälläni (en saa sitä valitettavasti ladattua tähän, koska tiedosto on niin iso). Kun näytin kuvaa seuraavana päivänä pojille, totesi yksi heistä hyväksyvästi "very good Kristiina !".

Täkäläiseen buddhalaiseen kulttuuriin kuuluu vahvasti hyväntekeväisyys. Onkin niin, että monena päivänä viikossa esim. joku lähialueella asuvista perheistä tai poikien sukulaisperheistä tuo lahjoituksena lounaan, välipalan tai päivällisen. Toisena päivänä yksi naapuriperhe toi välipalan, jossa tarjolla oli mm. paikallisia leivonnaisia. Leivonnaiset oli tehty kukan lehden (vähän banaaninlehteä muistuttava) sisälle. Minä join omaa teetäni ja perheen 3 teini-ikäistä tyttöään seisoi ystävällisesti hymyillen vieressä ja tarjosivat kovasti eri sortteja. Sain käteeni tuon leivonnaisen ja haukkasin...tietysti siten, että tuo lehti oli päällä. Tytöiltä pääsi erittäin kokonaisvaltainen "hihihihihihiiih..." -nauru ja yksi riensi kuorimaan minulle leivonnaisen. Kait vähän sama, kuin olisin alkanut syödä banaania kuorineen. Hauskaa oli kaikilla osapuolilla :)
Toisena päivänä lounasta syödessäni ympärillä seisoi kahdeksan aurinkoisesti hymyilevää vierailijaa, jotka seurasivat jokaista suupalaani, tarjosivat koko ajan eri lajeja lisää ja välillä keinuttivat silleen ihanasta päätä sivuttain puolelta toiselle (silleen intialaistyylisesti). Kehuin ruokaa (joka oli äärettömän hyvää) koko laajalla sanavarastollani. Pakko myöntää, että vaikka aika huomiohakuinen olenkin, niin tuossa tilanteessa melkein jo alkoi ujostuttaa. Ihania ihmisiä :) !!!

Kriketti on täällä kansallislaji, ihan elämää suurempi juttu, väittäisin että isompi kuin jääkiekko Suomessa. Osalle pojista ihan ykköstoiveita on aina pihalla ulkoillessa, että "pelataan krikettiä" eli pari poikaa löy ja 2-3 syöttää tennispalloilla. Pienemmille on muoviset vähän kevyemmät mailat ja pehmeät pallot. Olin pari ekaa päivää poikien mielestä ehkä maailman p....kin syöttäjä, en tajunnut, ettei palloa heitetä suoraan vaan pompusta. Sain selkeästi kuitenkin hyväksyvää muminaa aikaiseksi kun onnistuin heti ekana päivänä lyömään pari komeaa kaarta. Nyttemmin olen kehittynyt syöttäjänikin huimasti ja minua ihan toivotaan siihen hommaan.

Tuosta laulamisesta sadepäivän iloksi laitoinkin jo fb:ssä: harkitsen ohjelmistoni laajentamista tuosta "hämä-hämä-häkistä" mm. covereihin "mummo kanasensa niitylle ajoi" sekä "kas kuusen latvassa oksien alla". Encorena aion edelleen säilyttää tuon "korpikuusen kannon alla".

Yhtenä päivänä koulutuntien aikana minun tehtäväni oli askarrella parin pojan kanssa ja avustella samassa pöydässä kahta palapelin kokoajaa ja yhtä poikaa, joka kokosi pienistä pyöreistä napeista koostuvaa peliä. Pöytään teki salamaiskuja eri suunnista yksi äärimmäisen nopea pikkuviikari, jolla on tapana aina laittaa kaikki ensimmäisenä suuhun. Niinhän siinä mm. kävi, että kun olin levittämässä liimaa yhdelle sivulle, niin pieni käsi ilmestyi jostain välistä, vei silkkipaperinipun ja pakoon juostessaan viikari kerkisi sullomaan silkkipaperia suuhunsa. Kun sain silkkipaperin takaisin, tollon suusta ulos ja palasin pöydän viereen, oli askartelijan vieruskaveri lätännyt kätensä paperiarkin päälle ja liimannut sen siihen. Kun olin melkein saanut paperiarkin kädestä irti, oli salamaiskuja tehnyt viikari kerinnyt viedä pari pyöreää nappulaa kaverin pelistä ja yllätysyllätys, laittanut ne suuhunsa. Kun sain napit ulos ja palasin pöydän viereen, oli isohko palanen silkkipaperia liimattu pöytään kiinni. Kun aloin irrottaa sitä, ilmoitti yksi palapelin kokoajista äänekkäästi huoltaan ja viittoi paikalta nopeasti poistuvan kaverin perään - viikari oli vienyt pari isoa palapelin palasta ja nakersi niitä paetessaan paikalta. Minä taas perään. Tässä vaiheessa tunnista oli kulunut n. 6 minuuttia... Muistilappuna itselle: valkoisen pyöreän tädin askartelunohjaustaidoissa ja tilanteen hallinnassa on vielä pikkasen kehitettävää. Mutta hauskaa oli. Niin minulla, opettajattarella kuin pojillakin.

No, tästä avausblogista tuli nyt pitkä kuin mikä, johtuen lähinnä tuosta taustan valottamisesta. Ja tässä vasta ihan pintaraapaisua...jatkoa seuraa. Nyt lähden jatkamaan vapaapäivän viettoa ja päivittelen kuulumisia taas pikapuoliin !